Kun kuvat ei riitä

Tajusin, että olen aikalailla vain ympäripyöreästi kertonut töistä. Joten ajattelin, että kävisin läpi nyt tyypillisen työpäivän. Tosin kuten sanoin, tilanne elää ja joka päivä on vähän erilainen. 

Päiväni alkavat yleensä siis joko klo 15 tai klo 16. Yleensä klo 15 ja varmaan tästä eteenpäin vielä useammin niin, koska Erika, joka on aiemmin tehnyt näitä minun työtehtäviä, ei koulun takia pääse enää töihin niin useasti. Aloitan aina menemällä ensin pukuhuoneeseen. :D Meillä on alkuvalmisteluja varten eri paita kuin itse työasu, joka vaihdetaan vasta juuri ennen kuin "service" (suomeksi kai kattaus) alkaa. Vaatteiden vaihdon jälkeen laitan keittiössä ensin tiskikoneen päälle ja tarkistan onko isompia tilauksia, jonka jälkeen alan kiillottamaan lautasia. Tilauksia varten on eri lautaset kuin a la carteen. Aluksi ajattelin, että lautasten kiillottaminen on ihan turhaa hienostelua, mutta se on kyllä pakko tehdä, ei ne vaan ole puhtaita. Joten käytännössä siis pesen ne uudestaan. Kiillottamisen jälkeen laitan kaikki lautaset oikeille paikoille keittiöön kokeille valmiiksi. 

Ravintolan alempi parveke

Seuraava homma on valmistella voita pieniin kuppeihin pöytiin vietäväksi. Siihen on oma jännä tekniikkansa, että pinta saadaan tarpeeksi tasaiseksi. Ihan hauskaa pikku näpertelyä, välillä vaan tuntuu, että olen liian hidas kun olen ehkä liian hmmm, mitä sanaa etsin, kai perfektionisti on ihan hyvä sana. :D Laitan sitten myös leipäkorit valmiiksi ja tässä vaiheessa useimpina päivinä kello alkaa olla sen verran, että alkaa olla aika vaihtaa vaatteita. Joskus taittelen myös servettejä kattauksiin (kankaisia). Jos kukaan muu ei ole ehtinyt niin laitan myös menut valmiiksi esille ja käyn ne kaikki läpi, että ovat siistejä ja sivut ovat paikoillaan. Täällähän naisille annetaan aina menu, jossa ei ole hintoja ja miehille se missä on hinnat. 

Ylempi parveke, takana voi erottaa harmaan oven jonka kautta kuljetaan keittiöön

Vaatteiden vaihto on yleensä kiva tauko ja heti sen jälkeen tulee ruoka alakerran ravintolasta. Ruoka on ollut tähän asti tosi hyvää ja annokset valtavia. Siinä on vaan se, että stressaan vaatteiden sotkemista kun kuitenkin valkoinen kauluspaita. :D Ruoan jälkeen varmistetaan, että kaikki on kondiksessa ja pidetään nopea palaveri, jossa käydään läpi kunkin pääasialliset työtehtävät, päivän kala ja amouse bouche. Meillä on myös hakulaitteet, jotta keittiöstä voidaan kutsua viemään ruokaa pöytään. Siinä ei ole ääntä, mutta se tärisee voimakkaasti. 

Alemmalle parvekkeelle ei viedä ruokaa ylemmän kautta vaan tätä reittiä

Yleensä minä "juoksen ruokaa", eli vien ruokaa keittiöstä pöytiin ja autan yleisesti vähän kaikessa. Vaikeaa on yrittää pitää mielessä pöytänumerot ja monet portaat tuo aika paljon haastetta. Sekä tietysti kuumat ja isot lautaset, sormenpäät usein arkana kun lautaset on niin kuumia. Se on kivaa kun kaikki vaistot huutaa päässä päästämään irti lautasesta, mutta se pitää kuitenkin viedä ja asettaa asiakkaan eteen kuin ei mitään. 

Sisällä oleva ruokasali, ovesta pääsee alemmalle parvekkeelle vievälle reitille

Ruokien lisäksi tarjoilen asiakkaille leipää ja vettä, vien jälkiruoka menuja, vaihdan ruokailuvälineitä ja yleisesti vähän kaikkea mitä nyt minua ikinä pyydetäänkään tekemään. Kun tilanne alkaa rauhoittumaan niin vetäydyn yleensä aloittamaan loppusiivousta, eli pesemään ja kiillottamaan laseja. Myös kaikki ruokailuvälineet pitää kiillottaa. Hakulaitteen lisäksi kokit ilmoittavat ruoan olevan valmiina lähtemään pöytiin huutamalla "away". Siihen on oppinut reagoimaan aika salamana. :D Yhden kokin mielestä minua on ilmeisesti hirveän kiva kiusata, eilen esimerkiksi kattaus oli juuri alkanut ja se siellä jo huutelee, että "away". 

Yläparveke toisesta suunnasta portaiden yläpäästä

Minua tuo "kiusaaminen" ei haittaa, päinvastoin, se saa minut tuntemaan että kuulun joukkoon siinä missä muutkin enkä ole vain joku random, joka siellä vähän pyörii tiellä. Yksi tosi kiva juttu kanssa on se, että oikeastaan kaikki ovat tainneet oppia minun nimen. :) Se ei ole enää, että "hey, you" vaan ihan Annu. Vaikka nimikyltissäni lukee edelleen kyllä "Anu"... Se vähän ärsyttää, mutta eipä sillä ihan hirveesti merkitystä kun eivät nuo kuule tupla-ännän tuomaa eroa... Kyllä kaikki nyt suurinpiirtein tietää, että se oikeasti kirjoitetaan Annu eikä Anu. 

Näkymä yläparvekkeelta illalla

Täällähän on jännä se, että minun lisäkseni töissä on vain kaksi muuta naista. Kaikki muut ovat miehiä. Suomessa se on aikalailla toisinpäin, varsinkin salin puolella. Minusta on ihan mukavaa työskennellä täällä, on paljon kivempaa olla "gorgeous", "my dear" tai "darling" kuin "tyttö". :D

  
Mikä on samaa niin kiroilun määrä. :D Osaan jo aika hyvin kiroilla maltaksi. :'D Ja kuten Suomessakin, rankka työ vaatii rankat huvit, työporukka jää aina työvuoron päätteeksi olueille ennen kotiin lähtöä ja kaikki heistä juhlivat välillä rankalla kädellä. Niin, ja oikeastaan melkeinpä kaikki polttaa. Sekin on aika sama Suomen kanssa. Minusta on mukava istua iltaa näiden kanssa, vaikka välillä kieli onkin maltaa, enkä tajua oikeastaan mitään. Onneksi ravintolapäällikkö ei puhu myöskään maltaa niin en ole ihan yksin pihalla. :D 

Täytyy kyllä sanoa, että välillä on kova koti-ikävä. Töissä menee myöhään ja olen välillä tosi väsynyt, silloin ei meinaa englanti enää taittua ja kaikki meinaa tulla suusta pihalle suomeksi. Ei kauheasti auta kun ravintolassa on kiire, pitää saada viesti nopeasti perille ja minä yritän papattaa suomeksi. Keskittymiskyky myös heikkenee ja alkaa olla vaikea ymmärtää eri englannin aksentteja. Onneksi kaikki on kuitenkin todella mukavia ihmisiä ja taidan itse olla kaikkein kriittisin omaa työskentelyäni kohtaan. Ensi viikolla minut perehdytetään varmaan hotellin cocktailbaariin ja saan sen hoidettavakseni jos se sujuu. :)